”Olisi varmasti viisainta..”
”Mitä jos yrittäisit..”
Olen hyvä neuvomaan, valitettavasti. Annan ohjeita, neuvon, kerron mielipiteeni - hyvää hyvyyttäni, ihan vain auttaakseni. Aika usein se tapahtuu ilman, että toinen olisi edes sitä minulta pyytänyt. Taustalla on vilpitön halu luoda uusia näkökulmia ja ehdottaa jotain sellaista, jota toinen ei ole tullut ajatelleeksi tai huomanneeksi.
Kuinka monta
kertaa olenkaan halunnut ottaa ” todella hyvät neuvoni” takaisin. Kun näen
toisen ilmeestä, että sanani ovat turhia, neuvoni sataan kertaan kuultuja. Kun
ihmisen kasvoilta paistaa ilme ”Minua ei taaskaan kuulla, tulen kohdelluksi
kuin pahaa tehnyt lapsi”. Kun vastapäätä istuu ihminen, jolta taas kerran joku
on vaatimassa ryhdistäytymistä, parempaa arjenhallintaa, suunnitelmallisuutta -
jotain sellaista, johon voimavarat eivät nyt riitä. Kun näen toisesta, että
hänestä minäkin olen osa sitä oravanpyörää, joka vaatii ja vaatii, mutta mikään ei riitä. Niinä
hetkinä toivon, että olisin ollut hiljaa.
Toisen
ihmisen elämään on pelottavan helppo antaa patenttiratkaisuja. Näkee niin
paljon paremmin mitä olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä, sanoa tai olla
sanomatta. Toisen ihmisen elämää voi tarkastella kuin rikkinäistä junaa, jonka
voisi oikeilla neuvoilla saada palautettua taas raiteilleen. Kun toinen vain
kuuntelisi, tekisi niin kuin sanotaan! Mutta harvoin me avaamme toiselle
elämämme kuullaksemme ohjeita - me tahdomme että joku kuulee tarinamme, joku
näkee ihmisen kaiken sen takaa.
Kun pysyisi
joskus hiljaa, pitäisi mielipiteensä ja korjausehdotuksensa omana tietonaan.
Kun osaisi viestittää toiselle, että olen tässä vierelläsi ja kuuntelen. Kun
muistaisi, että Jumala on meidät luonut toisiamme varten – kulkemaan toistemme
rinnalla, kantamaan toistemme taakkoja. Kulkemaan ja kantamaan yhdessä - ei
niin että toinen tekee, ja toinen kertoo vieressä, kuinka sen voisi tehdä
vieläkin paremmin.
Heli Bergholm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti