Ruma sana

Pari vuotta sitten suunnittelin tekeväni graduni homoseksuaalisuuteen liittyvistä Raamatun tulkinnoista. Luovuin kuitenkin haastattelututkimuksen teosta kun kohtasin niin paljon negatiivista, työpaikkakiusaamiseksikin melkein lukeutuvaa asian tiimoilta, kun graduaiheeni herätti keskustelua ja mielipiteitä. Minulta kysyttiin muun muassa rippileirin aamiaispöydässä miksi olen (kesä)töissä seurakunnassa, jos "kannatan homoseksuaalisuutta". Kyseisen leirin vetäjät eivät lopulta juuri enää puhuneet minulle. Ruokapöydässä käännyttiin pois minusta, ei katsottu enää minuun päinkään. Ruokailujen välillä sain kokea olevani yksin erotettuna muista vetäjistä sillä leirillä. En ollut tervetullut ja tiesin kyllä sen. Lopulta touhu meni suoranaiseksi nälvinnäksi ja vihjailuksi. "Katso, Lotta on pyyhkeessä tuolla, meni jo!"
Myöhemmin löysin Helsingistä hengellisen yhteisön, jossa kävin viikottain ja toimin aikuisten pienryhmissä apuohjaajana. Tiesin että yhteisössä kävi niin sanottuja konservatiiveja ja ihmisiä, jotka avoimesti halusivat, että heidät laskettaisiin fundamentalisteihin kuuluviksi. Kerroin avoimesti olevani liberaali ja että mielestäni homot ovat ok, samoin naispapit. Uskon myös evoluutioon niin kuin sen ymmärrän. Lopulta kuitenkin kävi niin, että sain postia yhteisön ohjaajalta. Hänen mielestään homot ja ateistit eivät ole tervetulleita yhteisön ohjaajiksi, osallistujiksi vain. Lukaisin viestin pariin kertaan, koska en meinannut uskoa silmiäni. Yhteisö tekee yhteistyötä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan, kotiseurakuntani, kanssa ja kokoontuu myös silloin tällöin sen tiloissa. En enää ollut tervetullut ohjaajaksi enkä esimerkiksi yhteisön evankelioiviin tilaisuuksiin evankelioimaan. Keittiöön auttamaan olisin kuitenkin voinut tulla. Onhan se mukava, että he olisivat olleet valmiita tälläiseen kompromissiin, mutta ihan se ei ollut minulle tarpeeksi.
Nykyisin omatkin kantani ovat jyrkentyneet. Pysyn kuitenkin poissa kiistelyistä taitavasti. En enää käy helluntaiseurakuntien enkä karismaattisen liikkeen tapahtumissa. Olin liian kauan pienenä vähemmistönä siellä, joka ei juuri löytänyt kanssaan samalla tavalla ajattelevia. Luterilaisessa seurakunnassa uskallan nyt olla töissä, koska pääsääntöisesti siellä ei pakoteta epämieluisiin "keskusteluihin", jotka johtavat etupäässä riitoihin. Mielestäni siitä ei itseasiassa edes tarvitse keskustella, onko jokaisella ihmisellä oikeus siihen mihin toisellakin. Homolla pitäisi olla oikeus mennä naimisiin ja adoptoida lapsia siinä missä heterollakin. Samalla tavoin kuin tummaihoisella on oikeus näihin asioihin. Onkin mielestäni seksuaalisiin asioihin kohdistuvaa rasismia, jos ihmisryhmältä kielletään oikeuksia vaan sen perusteella, että se kuuluu tähän ihmisryhmään, jota perinteisesti pidetään ällöttävänä, vastenmielisenä ja johon kuuluminen julkisesti saatetaan kieltää ilman perusteltua syytä. Ulkomaillahan homoja jopa tapetaan sen takia, että he ovat mitä ovat.... normaaleja toisiaan rakastavia ihmisiä. Perusteina käytetään Jumalan tahtoa ja perinteitä. Tai yksinkertaisesti sitä, että homous nyt vaan on niin luonnotonta. Kaikki rasismiin viittaavat merkit ovat ilmassa. Homous on kuin tumma ihonväri, joka on kietoutunut homoihin saattamaan heidät yhteiskunnallisesti heikompaan asemaan kuin heterot. Uskon kuitenkin että yhteiskunta kehittyy parempaan suuntaan. Uskomme pian, että niin kuin ihonväri, ei homoseksuaalisuuskaan tee ihmisestä vähemmän kykenevää avioliittoon tai adoptiolapsen ottamiseen. Ilonhuudot Facebookissa, kun ihmisryhmältä evätään oikeus adoptoida lapsi, vaikenevat.
Olen ymmärtänyt, että minun ei tarvitse hyväksyä kokemaani epäreiluutta oikeutettuina. Koin suvaitsemattomuutta, vaikka en sitä siksi voi kutsua, koska suvaitsevaisuus on ruma sana nykyään hengellisissä piireissä. Pyrin nyt elämään rauhaiseloa siinä nurkassa, mikä liberaaleille on suotu, ja heille, jotka (anteeksi nyt vaan kaikki konservatiivit) ovat aikaansa edellä tai vähintään ajan tasalla. Joskus salaa käyn karismaatikkojen nettisivuilla kuulemassa saarnan tai lainaamassa materiaaleja. Heissäkin on hyvät puolensa. He vaan ovat opettaneet, että en kuulu sinne mielipiteitteni kanssa.

Tarkoitukseni ei ollut loukata tekstilläni toisin ajattelevia.

Terveisin, Milla

Ps. Toivotan myös kaikkea hyvää kahdelle ex-poikaystävälleni!