Koulua kohti joulua

Poloneesimusiikki pyörähtää soimaan. Yläkoulun oppilaat astelevat tyylikkäinä käsi kädessä parijonossa juhlasalin poikki. Kuviot monimutkaistuvat, Mignon, Kikapo, Pas d’Espagne, Pompadour… vuorotellen eri luokka-asteiden oppilaat ottavat parrasvaloissa liikuntatunneilla tarkasti harjoitellut askeleet. Alempien luokkien oppilaat seuraavat salin reunoilla tapahtumia silmä tarkkana. Lopuksi riemu repeää, kun kaikki kutsutaan osallistumaan yleisövalssin pyörteisiin. Myöhemmin samana päivänä nelosluokkalaiset vierailevat vanhusten palvelutalossa esittämässä omia tanssejaan. Illalla koulun sali täyttyy vielä yläkoululaisten vanhemmista, jotka pääsevät nauttimaan parin viikon tanssijakson hedelmistä, yläkoululaiset tanssivat saman ohjelman vielä heille. Katselen parhaimpiinsa pukeutuneita ryhdikkäitä nuoria ja ihailen heidän sulavaa käytöstään. Joku on sairastunut ja toinen paria vailla, ylempien luokkien oppilaat rientävät hätiin paikkaamaan heille jo aiemmilta vuosilta tutuksi tulleissa tansseissa. Onko tämä sitä samaa sakkia, jota saa tuon tuostakin oppitunneilla maanitella keskittymään olennaiseen, laittamaan kännykkäpelin kiinni tai käytävillä siistimään kielenkäyttöään. Kyllä on.

Tansseja seuraavana päivänä on itsenäisyysjuhla. Tilaisuus on arvokas mutta iloinen. Viidensien luokkien oppilaat esittelevät ohjelmassaan Suomen kieltä ja kulttuuria; on itsetehtyjä runoja, murrekavalkadi ja suomalaisia musiikki-ilmiöitä vuosikymmenten varrelta. Nauran ja liikutun vuorotellen. Mahtavaa! Ysiluokkalaiset vastaavat lippuvartiosta ja juhlapuheesta. Puhe on pysäyttävän kypsää omakohtaista tekstiä 14-15 -vuotiailta puhujilta. Tunnen ylpeyttä oppilaistamme ja koulustamme.

 

Itsenäisyystanssiaiset avaavat koulussamme varsinaisen juhlakauden, jossa Lucia -kulkueen, joulujuhlien, jouluradiolähetysten, joulukirkon ja vuoden viimeisen koulupäivän yhteislaulutilaisuuden kautta matkaamme yhdessä kohti Vapahtajan syntymäjuhlaa. Oppilaiden osallistuminen ja vastuunkantaminen näiden tapahtumien suunnittelussa ja toteuttamisessa on merkittävää. Meille opettajille tekee hyvää nähdä ja ohjata oppilaita erilaisessa roolissa kuin tavallinen luokkatilanne mahdollistaa. Yhdessä juhlaan valmistautuminen tuo mukanaan myös arjesta eroavia kohtaamisia ja opimme tuntemaan toisiamme paremmin.

Viimeisimmän Pisa -tutkimuksen tulosten julkistamisen jälkeen mediassa on kohkattu peruskoulun opetuksen tason laskusta. Joku haukkui opettajat, toinen oppilaat ja vanhemmat, kolmas vähäisen teknologian opetuskäytön… Paljon on puhetta riittänyt, mutta muuan yksinkertaisen oivaltava kommentti upposi: kommentoija totesi ”liian helpon elämän kulttuurin vallanneen opiskelun”. On totta, että ponnistelun taidon ja vaivannäön vähentyminen näkyy kouluissamme. Ponnistelun taito ja vaivannäkö ovat olennainen osa oppimista ja opiskelua, joilla on kuitenkin ankeat lähtökohdat, elleivät koululaiset viihdy opinahjoissaan! Heikko kouluviihtyvyys on ollut suomalaisissa peruskouluissa valitettava tosiasia jo pitkään.

Viihtymistä edesauttaa tunne osallisuudesta ja siitä, että tuntee olevansa hyväksytty, tärkeä. Myös opettajien ja oppilaiden välisellä vuorovaikutuksella on tässä tärkeä roolinsa. En suinkaan kiistä ihan tavallisen, toistoja ja kärsivällisyyttä vaativan koulutyön merkitystä, mutta sen rinnalle tarvitsemme toisenlaisia työskentelytapoja. Ponnisteluun ja vaivannäköön opetteleminen on huomattavasti helpompaa hyväksyvässä ilmapiirissä, jossa kaikki ei ole niin hirvittävän vakavaa, mutta jossa työskennellään yhdessä luovasti ja vastuullisesti. Erilaiset tapahtumat ja juhlat koulussa tarjoavat tähän oivallisen mahdollisuuden.

Peruskoulun yksi tärkeä tehtävä on antaa oppilaille valmiuksia kansallisen kulttuurin ja kansallisten arvojen suhteen. Suomalaisten juhlapyhien, tapojen ja perinteiden tunteminen auttaa ymmärtämään myös muiden kulttuurien tapoja. Perinteitä voi käsitellä raikkaasti, näin tapahtuukin usein luontevasti kun lapset ja nuoret ovat toteuttamisessa mukana. Nykyelämä voi lapsilla ja nuorilla olla kovin pirstaleista, perinteet yhdistävät ja luovat turvallisuuden tunnetta. Ne juurruttavat meitä.

Anna Talvitie