Merkillisiä paradokseja on elämä ja usko täynnä.
Yhtä aikaa hyvä ja paha ihminen: tätäkin on niiiiiin vaikea ymmärtää tai sisäistää. Siis oikeasti. Helpompaa olisi nähdä kaikki vika toisessa ja luokitella ihmiset pahoihin tai hyviin. Ja itsensä myös. Ja siksipä niin tehdään koko ajan. Vaikka kyllä meidän pitäisi jo tietää....
Jostain syystä olen viime aikoina kerta toisensa jälkeen pysähtynyt miettimään , kuinka paljon hyviä mahdollisuuksia ja lahjoja jää käyttämättä, kun kukaan ei ole niitä nähnyt ja rohkaissut esiin. Siinä voisikin olla oikein paastotavoite, en moiti enkä keskity puutteisiin vaan nostan esiin mahdollisuuksia ja käyttämättä jääneitä kykyjä lähimmäisissä. Yritän ainakin.
Kärsimyksen ja ilon pääsiäinen: miten ihmeessä surusta tulee ilo, kuolemasta elämä ja vanhasta mätänevästä perunasta kasvaa nippu uusia. Ei siinä mitään järkeä ole. Järkipä ei yksin elämän kehyksiin riitäkään. Ei ainakaan minun järkeni. Kokemus ja havainto sen sijaan osoittaa todeksi montakin asiaa. Kun uskallan päästää otteen vanhasta, saan jotakin uutta tilalle. Kadottaessaan löytää.
Logiikka ja järki on kyllä useimmiten hyvän puolella: oikeudenmukaisuuden, kohtuullisuuden, tasapuolisuuden. Enemmällä järjenkäytöllä ja logiikalla niin alaisten kuin esimiesten toiminta kulkisi parempaan suuntaan. Maalaisjärki sitä paitsi riittää useimmiten oikein hyvin. Kaupunkilaisjärjestä en niin tiedä.....
Järkeä on syytä käyttää, mutta tunteen ja tahdon kanssa. Siinäpä taas yksi paradoksi! Tunne ja järki yhtä aikaa ja ne pitäisi vielä molemmat yhdistää tahtoon arvojen kera. It´s life.
Liha ja henki, tai kroppa ja sielu. Ovat yksi mutta aivan eri. Henkeä ja sielua voi auttaa kehon välityksellä. Ja kroppaa ei enää kivistä ja kolota, kun on ristiriidat sovittu ja kriisit ratkottu. Kokonaisvaltaisuus, holistinen näkemys ihmisestä on tarpeen niin monta kertaa. Kuka kehittäisi hengellistä liikuntaa maallisessa tilassa, jotta keho saisi osansa sielun autuudesta?
Niinpä, hengellinen ja maallinen. Mustavalkoista jakoa ei olekaan. Kaikki on hengellistä, jos kerran Jumala on kaikessa läsnä. Ja kaikki on maallista, koska ihminen on läsnä. Ei siitä sen enempää.
Jo nyt, ei vielä. Monet asiat ikäänkuin ovat jo totta mielessä, toiveissa ja ajatuksissa, kuten tuleva loma, kesä, iankaikkisuus, taivas... Eivätkä silti ole vielä tänään täysin totta.
Totuus ja valhe. Suurimmassakin valheessa on jotakin totta ja parhainkaan totuus ei ole täydellinen. Ihmisten maailmassa.
Nainen ja mies. Siinä vasta kaikkien paradoksien äiti - ja isä. Onko ihminen etupäässä ihminen vai ensisijassa nainen tai mies? Ihmisyys on yhteinen, mutta eikö yksilö ole aina nainen tai mies. Vai onko yhteisö sittenkin enemmän totta kuin kukaan yksilö?
Alku ja loppu.
Tämän blogin loppu voi ehkä olla jonkun uuden ajatuksen alku.
Antti Yli-Opas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti