Lomalla töissä

 Olen ollut töissä koko talvilomaviikon, mutta tavallaan tuntuu siltä kuin olisin saanut itsekin lomailla. Olen viettänyt valtaosan viikosta yksin kerhotilalla. Viikkoon on mahtunut suunnittelua, siivousta, järjestelyä, uuden oppimista. Olen pessyt leluja - voi kuulkaa sitä virittelyä, että saa pienen pienet legopalaset asettumaan kiltisti pesukoneeseen. Muovieläimiä pestessä huomaa asettelevansa niitä pieniin porukoihin: dinosaurukset omaansa, merieläimet yhdelle puolelle, viidakon asukit toiselle. Leluastioita pestessä jo hieman lapsettaa, kotiako tässä leikitään? Muovisia supersankareita korjatessa ja puuttuvia raajoja metsästäessä molempiin käsiin tarttuu väistämättä hahmo uhoamaan toiselle.



Yleensä ääntä, iloa ja elämää täynnä oleva kerhotila tuntuu aluksi vieraalta ja tyhjältä. Jokaista ääntä säpsähtää ja tavarat näyttävät jotenkin nukkavierummilta, kun kukaan ei leiki niillä. Työhön uppouduttuaan sitä ei kuitenkaan yhtäkkiä enää muistakaan, että missä sitä edes on. Seitsemältä illalla havahtuu siihen, että ulkona on jo pilkkopimeää ja töistä piti lähteä jo tunteja sitten. Flow-tilaa on paha lähteä keskeyttämään - kun ajatukset ja ideat lähtevät pulppuamaan, ne pitää kerätä talteen. Tällä viikolla kerho on ollut minun salainen maailmani. Olen levitellyt legoja kuivumaan pitkin pöytiä, silpunnut vessapaperirullia toimivan askartelumallin toteuttamiseksi, laulanut lasten virsiä epävireisesti, mutta täysin palkein. Lasten elokuvissa lelut usein heräävät henkiin, kun lapset eivät ole paikalla, mutta tällä kertaa kävikin niin, että lasten lomaillessa, aikuisista tuli hetkeksi lapsia. Ja se, jos mikä on sielulle parempi kuin yksikään rantaloma.

Anna Miettinen (lapsi hetken verran)