Kissoja ja ihmisiä

Perheessämme on aina ollut kissoja, parhaimmillaan kuusi, nyt enää vain kaksi. Kaksi on ehdottomasti liian vähän. Vanhojen kissojen vatsanpohjamouru vaatii täydennyksekseen nuorten kissojen kimeää naukunaa. Elämä on sukupolvien välistä vuorovaikutusta.

Hiljattain toinen kissoistamme, se tuuhea harmaa, puski itsensä kirjahyllyn läpi ja pudotti samalla kirjan lattialle. Poimin sen talteen. John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä. Erinomainen ja samalla kuvaava valinta kissalta.

Edesmenneiden kissojemme muisteleminen lämmittää mieltä. Siihen liittyy sekä iloisia että murheellisia asioita. Esimerkiksi elämän vaihtelevuudesta sopii eräs kissoistamme, jättiläiskokoinen kolli, todellinen varailves, joka päivänä muutamana sai päähänsä poistua kotoaan. Ja hävisi sille tielleen seitsemäksi vuodeksi, kunnes palasi takaisin kotiin.

Seitsemän vuotta vieraalla maalla ja sen jälkeen paluu kotiin. Kissa oli kokenut kovia, muuttunut vanhaksi ja köyryiseksi, korva oli rutussa, mutta henki tallella. Raamatullinen kuva. Tuhlaajakissa, Slösarkatten, Prodigal Cat. Ja kaikki jatkui tästä eteenpäin raamatullisessa hengessä.

Toivuttuaan rasituksistaan ja syötyään kunnolla kissa asettui mielipaikalleen ikkunan ääreen ja esti pian muita kissoja pääsemästä avatusta ikkunasta sisään. Vertaus armottomasta palvelijasta! Sai kokea armoa, mutta osoitti itse rakkaudettomuutta kissalähimmäisiään kohtaan – jos taannoisen käsikirjaehdotuksen kielipartta on tässä lupa hieman irvailla.

Mainitsin kissamme kohtalosta eräässä lasten joulutilaisuudessa. Seurauksena oli, että kaupan jonossa muutama päivää myöhemmin aran oloinen pikkutyttö jättäytyi tovereistaan jälkeen ja rohkaistui kysymään:

-          Jäikö se kissa nyt teille?
Ja vielä väitetään, ettei saarnoista saa palautetta.

Joskus aamuisin lukiessani hetkipalveluksen mukaista rukousta, jompikumpi kissoistamme hiipii luokseni,  hyrisee lempeästi, siristelee silmiään. Pyhää Franciscusta mukaillen: tämä, jos mikä, on luomakunnan ylistyslaulua. Yleisesti on tiedossa, että Franciscus saarnasi linnuille. Harvempi muistaa, että hän puhutteli myös kissoja. Luulen, että käytännön syistä saarnat näille kahdelle kohderyhmälle oli pidettävä erikseen.

Kadehdin paavi Benediktusta. Hänen elämästään on kirjoitettu kuvaus kissan näkökulmasta. Kysymyksessä on teos: Joseph und Chico: Eine Katze erzählt aus dem Leben von Papst Benedikt XVI. (Italialainen käännös: Un gatto racconta la vita di Papa Benedetto XVI). Tässä lastenkirjassa paavin elämää seurataan hänen uskollisen kissansa silmin.

Ortodoksinen piispa Arseni, kissojen ystävä hänkin, menee niin pitkälle, että kysyy leikkimielisesti eräässä kolumnissaan, luopuiko paavi virastaan siksi, ettei saanut kissaansa Vatikaaniin mukaan. Siellä kun on eläintenpitokielto. Mene tiedä, saattaa pitää paikkansa.

Joka tapauksessa kissojen lempeä hyrinä vahvistaa uskoa siihen, että elämällä on Jumalan sille antama tarkoitus. Meille jaksetaan jankuttaa, että elämä on möykky, joka sattumanvaraisesti viskataan eteemme avaruuden mustasta yöstä, ripaus aminohappoja, suolaa, fosforia…siinä koko ihmiselämä, ei muuta.

Uskokoon ken tahtoo. Minä ja kissamme olemme vahvasti eri mieltä.

 

Heikki Hakamies