Epäreilua

Keskellä keittiön lattiaa kiljuu hurja kolmevuotias ”Epäleilua, ihan epäleilua”. Koko pieni kroppa tärisee kiukusta, ääni on kovempi kuin palosireenissä. Tuolla määrällä kyyneleitä kastelisi vaikka Saharan autiomaan, valtava pettymys vie pientä miestä. Tarjoan nenäliinaa, tyynnyttelen puheella, yritän napata syliin – turhaan. Mieli tekisi sanoa, että kuule, tässä maailmassa tämä on yhtä epäreiluutta alusta loppuun saakka.

Epäreilua, että naapurin Jaskalla on upea maastopyörä ja minulla vaan tavallinen pyörä. Epäreilua, kun kaikki muut saa olla kaupungilla niin myöhään kun itse tahtovat ja minulla on kotiintuloaika. Epäreilua, että jonkun vanhemmilla on varaa ostavaa opiskelemaan lähtevälle lapselleen oma kämppä. Epäreilua, että naapurin mies tienaa kolme kertaa enemmän kuin minä.

Lisää epäreiluutta: Epäreilua, että saa potkut kun yt-neuvottelut käynnistyvät. Epäreilua, että takaa jonkun lainan ja se kaatuu niskaan aiheuttaen lopun elämän velkavankeuden. Epäreilua, että saa turpaan kotona joka perjantai. Epäreilua, että joku sairastuu vakavasti parantumattomaan sairauteen. Tämän rinnalla se, että isoveli sai kaataa ensin lasiin maitoa, tuntuu aika kestettävälle epäreiluudelle.

Heli Bergholm